Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2021.

Marraskuun tulokset

 Marraskuu jäi sitten päivää vaille voitolliseksi eli viimeisenä päivänä onnistuin kasaamaan kolmella epäonnistuneella kaupalla 53.70$ dollarin tappion ja siten koko kuukausi 50.46$ tappiolle. Markkinat kääntyivät hiljaiseksi viimeisenä päivänä enkä osannut sopeutua tilanteeseen vaan jatkoin treidaamista vahvan suhdanteen mukaan. Seurauksena kolme tappiota vaikka hienoja shorttipuolen tilanteita tarjottiin. Kokonaisuutena kyseinen viikko meni aikalailla töiden merkeissä ja treidaukseen ei ollut kovin paljoa aikaa. Maanantaina ja perjantaina tein pähkinävoitot (alle 10$) ja tiistaina siis tuo isompi tappio. Joulukuu on perinteisesti ollut hiljaisempi kuukausi markkinoilla ja itsellänikin on työrupeama edessä joten voi olla päivitysten kanssa olla hieman hiljaisempaa. Tehtävälistalle tuli oman small cap indeksin kehitys, jolla pystyisi hieman ennustamaan näitä käänteitä. Jälkikäteen analysoituna tiistain hiljeneminen oli nähtävissä jo maanantaina. Omasta mielestäni kuukausi oli onnistunu