Tekstit

Näytetään tunnisteella DAX merkityt tekstit.

Replikaatioansat small cap markkinoilla

Kuva
Helmikuun puolesta välistä kuun loppuun oli vahva sykli USAn small cap markkinoilla, mutta maaliskuun alussa sykli vaihtui heikoksi. Alkuvuoden työkiireet ovat estäneet markkinoiden aktiivisen markkoinoiden seuraamisen. DAX minuuttikohtaista dataa olen kerännyt omaan tietokantaan nyt kolme kuukautta. Tarkoitus olisi lähteä tarkempaan analyysin kun kuusi kuukautta on dataa kerätty. Viimeisen kuukauden olen pystynyt käyttämään aikaa treidauksen kehittämiseen. Oikeastaan voisi sanoa etten koskaan ole näin intensiivisesti tehnyt hommia kehityksen eteen. Olen kehittänyt kahta uutta setuppia ja toinen niistä tuntuu erittäin lupaavalta. Olen tehnyt sillä simulaattorissa live kauppaa hyvin tuloksin, mutta paljon on vielä tehtävää jotta setup on täysin valmis. Uutena oivalluksena on ollut replikaatioansat. Kunnia kuuluu Jason Rutkowskille, jonka videoilta tämän opin. Replikaatioansassa treidaajat olettavat saman käyttäytymisen jatkuvan. Market maker käyttää tätä olettamusta hyväkseen luodakseen...

Miten treidata DAX indeksiä voitollisesti?

Kuva
Indeksien treidaus on erilaista kuin USA:n small cap osakkeiden treidaus. Muutaman kuukauden DAX tutustumisen jälkeen minulle on muodostunut "hatara" kuva niistä komponenteista, joita vaaditaan voitolliseen treidaukseen. Treidaus on todennäköisyys peliä ja treidaajan tehtävän on löytää ne parametrit joilla hän pystyy tekemään voitollista kauppaa. Nämä parametrit voivat tietysti olla erit kuin muilla treidaajilla.  DAX treidauksen komponentit Näkemys markkinoiden yleisestä suunnasta ja markkinatilanne yleensä Yleinen suunta voidaan selvittää helposti katsomalla esimerkiksi päiväkohtaista indeksikehitystä. Kehityksen lisäksi lienee syytä olla selvillä yleisestä markkinatunnelmista. Onko kaupankäynti vilkasta vai hiipumassa? Mikä odotettavissa oleva markkinoiden suunta? Todennäköisyystilastot eri viikon päivien hintakäyttäytymisen suhteesta Esimerkki 1: Jos perjantain DAX indeksi oli trendaava laskupäivä niin millä todennäköisyydellä maanantai on nousupäivä/laskupäivä? Esimerkki...