Tekstit

Näytetään tunnisteella Treidaus merkityt tekstit.

Joulun alusviikon tulokset

Kuva
  Lyhyt päivitys joulun välipäiville. Joulun alusviikko oli nelipäiväinen treidauksen suhteen. Perjantaista eteenpäin ollaan lomilla aina uuden vuoden yli. Viikko oli jälleen voitollinen +23.93$ ja koska tähän myöskin päättyy kuukausi niin joulukuussa tehtiin voittoa 14.58$ eli tällä vielä ihan hirveästi voi kehuskella. Kuukaudesta jäi kuitenkin hyvä maku siinä mielessä, että kaksi viimeistä viikkoa oli 50$ voitollinen. Koko kuukaudesta vain kolme päivää oli tappiollisia. Kaksi päivistä oli isompia tappioita ja loput voitolliset päivät olivat yhtä lukuunottamatta hieman voitollisia. Pelaamani setup on nyt kuitenkin selkeämpi kuin koskaan aiemmin ja suurin ongelma on tällä hetkellä korvien välissä. En ota niitä kauppoja, joita ehdottomasti pitäisi vaan annan tappion pelon vaikuttaa päätöksiin. Yhtenä päivänä onnistuin pelaamaan peliä ilman tappion pelkoa ja tämä päivä olikin hyvin tuloksekas. Tulevan kuukauden tavoite onkin pelata rohkeasti sitä peliä, jota osaan. tappiosta välittäm...

Kiinalainen kusetus eli ZJYL 18.12.2023

Kuva
  Jin Medical International Ltd. (ZJYL) Kyseisen päivän ansapeli oli kiinalainen kusetus. Treidaushuoneessa ei monikaan tätä osaketta pelannut, koska sen vaihto ei ollut kovinkaan iso, sekä kiinalaiset osakkeet ovat tunnettuja täysin irrationaalisista liikkeistä. Niissä ei treidaajalle yleensä käy hyvin. Meidän huoneessa yksi treidaaja hävisi tällä osakkeella 300k$. Ilmeisesti ei kuitenkaan koko pelikassaansa, mutta varmasti kirpaisee. ZJYL on kiinalainen terveysteknologiaan keskittyvä yritys. Yrityksen tietoja ei tarvitse raapaista todellakaan syvältä havaitakseen, että kaikki ei liene ihan normaalia liiketoimintaa. Yhtiö uutisoi 13.12.203  Joten meillä on tässä yhtiö, joka toimii Cayman saarilla, toimittaa kiinalaisia liikuteltavia nano-thermal kylpyjä Shanghain alueelle. Jos vielä käytte katsomassa yhtiön kotisivuja , niin huomaatte varmasti mikä on heille tärkeää sloganista "We Produce Not Only Products But Also Care" huolimatta. No saatte varmaan kuvan "varmasta...

Miten huijata kaikkia jatkuvasti eli WW 11.4.2023?

Kuva
"Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa, joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa, mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa." Abraham Lincoln Eilen oli pelissä mielenkiintoinen osake, joka ansoitti monipuolisesti sekä shortti että long puolen pelaajia. Alla on osittainen analyysi osakkeesta. WW 11.4.2023 Ensimmäiseen ansaan allekirjoittanut lankesi. Ajattelin tilanteen olevan squeezin jälkeinen long ansa ja shorttasin juurikin tuossa "painted resistance" alueella riskin ollessa tason yläpuolella. Väärin luettu ja lisää kokemusta vyön alle. Seuraavan ansan osasin pelata jo oikein. Shorttipelaajat poistettiin squeezillä pelistä ja long puolen pelaajat odottavat osakkeen jatkavan nousua identtisellä hintakäyttäytymisellä. Jälleen maalattiin taso alkaen klo. 13.00. Olin aivan varma, että eivät samaa temppua toistaisi koska siinä ei olisi mitään järkeä. Shorttipuolen pelaajat saivat juuri näpeilleen eivätkä varmasti osallistuisi uuteen ansaan. Lisäksi huomatk...

Ansa-analyysi WISA 27.3.2023

Kuva
 Aloitin tällä viikolla käymään kauppaa 100-400 määrällä. Tarkoituksena on käydä kauppaa toivottavasti hieman voitollisesti tai pienet tappiot olen valmis hyväksymään oppimismielessä. Tarkoituksena olisi kokeilla uusia setuppeja. Niihin liittyen WISA aiheutti minulle päänvaivaa eilen ja sen päivän isoimmat tappiot. Oma luku tilanteessa oli virheellinen ja liian pintapuolinen. Tässä tarkempi analyysi.

Replikaatioansat small cap markkinoilla

Kuva
Helmikuun puolesta välistä kuun loppuun oli vahva sykli USAn small cap markkinoilla, mutta maaliskuun alussa sykli vaihtui heikoksi. Alkuvuoden työkiireet ovat estäneet markkinoiden aktiivisen markkoinoiden seuraamisen. DAX minuuttikohtaista dataa olen kerännyt omaan tietokantaan nyt kolme kuukautta. Tarkoitus olisi lähteä tarkempaan analyysin kun kuusi kuukautta on dataa kerätty. Viimeisen kuukauden olen pystynyt käyttämään aikaa treidauksen kehittämiseen. Oikeastaan voisi sanoa etten koskaan ole näin intensiivisesti tehnyt hommia kehityksen eteen. Olen kehittänyt kahta uutta setuppia ja toinen niistä tuntuu erittäin lupaavalta. Olen tehnyt sillä simulaattorissa live kauppaa hyvin tuloksin, mutta paljon on vielä tehtävää jotta setup on täysin valmis. Uutena oivalluksena on ollut replikaatioansat. Kunnia kuuluu Jason Rutkowskille, jonka videoilta tämän opin. Replikaatioansassa treidaajat olettavat saman käyttäytymisen jatkuvan. Market maker käyttää tätä olettamusta hyväkseen luodakseen...

Lyhyt päivitys

Treidaus ja sen opettelu on ollut pari kuukautta täysin pysähdyksissä. Työissä on ollut sen verran hektistä ettei ole aikaa / energiaa ollut panostaa tähän. Marraskuussa yksi tappiollinen kauppa -11$. Markkinat ovat olleet haastavia Long puolen setupilleni. Lisäksi kun mielenkiinto on siirtynyt DAXin treidaukseen niin tässä ollaan vähän välivaiheessa. DAXin hintakäyttäytymisestä pitäisi tehdä analyysiä päiväkohtaisella tasolla sekä intra-day tasolla. Tämä vaatii keskittymistä aiheeseen. TD365.com olen käyttänyt satunnaisesti analyysiin. CFD kaupankäynnissä ei verottajan linjauksen mukaan voi vähentää tappiota tuloista, joka on tietysti aivan käsittämätön linjaus. Tänään kuitenkin hoksasin, että voin käydä kauppaa DAXilla myös futuureilla. Futuureista tappiot voi vähentää ja näin ollen ei sijoistusyhtiön perustaminen ole tarpeellista. TD365 tarjoaa myös futuurivälineet kaupankäyntiin. Työkiireet pitäisi vähentyä lähiaikoina, joten pääsen kunnolla DAXin analyysiin kiinni.

Miten treidata DAX indeksiä voitollisesti?

Kuva
Indeksien treidaus on erilaista kuin USA:n small cap osakkeiden treidaus. Muutaman kuukauden DAX tutustumisen jälkeen minulle on muodostunut "hatara" kuva niistä komponenteista, joita vaaditaan voitolliseen treidaukseen. Treidaus on todennäköisyys peliä ja treidaajan tehtävän on löytää ne parametrit joilla hän pystyy tekemään voitollista kauppaa. Nämä parametrit voivat tietysti olla erit kuin muilla treidaajilla.  DAX treidauksen komponentit Näkemys markkinoiden yleisestä suunnasta ja markkinatilanne yleensä Yleinen suunta voidaan selvittää helposti katsomalla esimerkiksi päiväkohtaista indeksikehitystä. Kehityksen lisäksi lienee syytä olla selvillä yleisestä markkinatunnelmista. Onko kaupankäynti vilkasta vai hiipumassa? Mikä odotettavissa oleva markkinoiden suunta? Todennäköisyystilastot eri viikon päivien hintakäyttäytymisen suhteesta Esimerkki 1: Jos perjantain DAX indeksi oli trendaava laskupäivä niin millä todennäköisyydellä maanantai on nousupäivä/laskupäivä? Esimerkki...

DAX kaupankäyntiä

Kuva
Syyskuu on ollut perinteisen hiljainen small cap markkinoilla. Yhtään kauppaa varsinaisella tilillä ei tullut tehtyä, mutta simulaattorilla joitakin kauppoja. Lokakuussa on markkinat lämmenneet hieman ja tällä hetkellä ollaankin ihan hyvässä vauhdissa. Syyskuussa innostuin tarkastelemaan indeksitreidausta tarkemmin (DAX). Tästä lisää tekstin loppupuolella Lokakuussa kauppoja long setupille on kertynyt vain kaksi. Toinen voitollinen ja toinen tappiollinen. Tappiollinen kauppa menee jälleen allekirjoittaneen piikkiin. Jostain käsittämättömästä syystä (hermostuneisuus) nostin stop lossia välittömästi kun kauppa alkoi toimimaan ja tein pienen (9$) tappion kun hinta vetäytyi hetkeksi. Osake sitten jatkoi nousuaan ja olisi tarjonnut n. 80$ voiton. Oppia tuli taas. Täten lokakuu on lievästi voitollinen tällä hetkellä. Olen kehittänyt omaa versiota " first red day " setupista. Idea perustuu tiettyyn hintakäyttäytymiseen ennen osakkeen laskua. Tässä hintakäyttäytymisessä ensin tehdään...

Treidauksen neljäs vuosi alkaa

Aika kuluu nopeasti eli neljäs vuosi treidauksen opettelua on hyvässä vauhdissa. Elokuun lopussa tulee täyteen vuosi siitä kun Python pohjainen trakkeri aloitti osakedatan keräyksen. Tähän päivään mennessä tietokantaan on kerääntynyt 2475 yli 20% nousun päivän aikana tehnyttä osaketta. Taukoa treidauksesta tuli pidettyä kesä-heinäkuu. Toki asiaa opiskelin eteenpäin eli ihan toimettomana en ollut kuin muutamia viikkoja. Tällä hetkellä luvussa on The Art of Execution sekä PIPEs (Private Investmens in Public Equity). Jälkimmäinen kirja kertoo tarkasti säädökset joilla yhtiöt voivat rahoittaa toimintaansa. Näiden ymmärtäminen antaa taustatietoa siitä miksi osakkeet nousevat ja myöskin arvion target hinnasta. Tulevan syksyn painopiste tulee olemaan Tape Reading (time&sales) asioiden opiskelu sekä long setuppini kehitys eteenpäin. Olen virittänyt Tradestationin siten, että pystyn nauhoittamaan neljän osakkeen time&sales tiedot saman aikaisesti.  Elokuu menee todennäköisesti simul...

Huhtikuun ennätysvoitot

 Huhtikuu oli kiireinen kuukausi töiden osalta, joten en kerennyt treidaamaan niin paljon kuin olisin halunnut. Lisäksi viikko meni kokonaan ohi flunssakuumeen vuoksi. Hienoa oli kuitenkin että kuukausi oli kautta aikojen toinen voitollinen kuukausi kaikkien kulujen jälkeen ja lisäksi toinen voitollinen kuukausi tänä vuonna. Voittoa kertyi 16.08$, joka on uusi kuukausi kohtainen voittoennätys. Tuo on toki pieni raha, mutta jatkuvien tappioiden lomassa merkitsee todella paljon. Osumatarkkuus parani viime kuukauden reilusta 30% aina 60% asti. Kaikki kaupat tein toimivalla long setupilla.  Parantuneesta tuloksesta on kiittäminen analyysiä, jonka tein viime kuukauden jälkeen. Siinä selvisi setupin toiminta paremmin. Itseasiassa ensimmäisen kerran aloin näkemään tämän setupin eri kategoriat. Mikä tilaisuus on parasta A+ luokkaa ja mitkä ovat B tai C luokkaa. Tämä auttaa riskien hallinnassa.  Dataa olen keränyyt yli 10 eri setupista ja pääasiassa pyrkinyt löytämään uusia premar...

Jatkopeli SBFM 6.4.2022

Kuva
 SBFM osake muodosti useamman päivän pelin ja lopuksi huijattavat olivatkin shortti puolella. Alla kahden päivän kurssikehitys. SBFM 5-6.4.2022 Kuten kuvasta nähdään huiput muodostavat laskevan trendin. Tämä peli tyyppi tapahtuu yleensä yhden päivän sisällä. TradeTheMatrix on kuvannut tämän pelityypin hyvin omassa artikkelissaan . Laskevalla trendillä pidetään aiemmilla huipuilla shortanneet pelaajat mukana ja saadaan näiden stoploss hinnat ennustettaville tasoille. Kun lopulta squeeze tapahtuu toisen päivän lopussa niin huikea määrä shorttipelaajia poistuu positiostaan. Market maker puolestaan on ostanut ison määrän osakkeita reilun 5$ tasolla ja myy ne takasin 6-7$ tasoon. Tämä osake ei kuitenkaan välttämättä ole vielä kaikkia temppuja näyttänyt. Mielestäni on mahdollisuus nähdä vielä long trappiin 6.40$ toimiessa tukitasona jolta ponnistetaan. Huiput lienevät tässä tapauksessa jossain 9-10$ tasolla. Tämä peli itselleni tuli kyllä puskista ja vasta jälkikäteen huomasin tämän tila...

Treidausanalyysi SBFM 5.4.2022

Kuva
Tiistaina oli mielenkiintoinen treidauspeli SBFM tikkerillä. Olen nykyään ottanut osaksi valmistautumista osakkeen perustietojen lisäksi yhtiötiedotteisiin tutustumisen (sec filings), joten tehdään tässä julkinen tarkasteluharjoitus. Perustiedot: SBFM, Sunshine Biopharma Inc / Float 2.4M / Marketcap 16.1M Yhtiö oli listattuna aiemmin OTC listalla, mutta siirtyi NASDAQ:iin 15.2.2022. Julkinen "offer price" oli 4.25$.  Listauksessa osakkeita myytiin 1.9M kpl ja jokaiseen osakkeeseen liitettiin kaksi warranttia (exerciseprice 4.25$ / 5 year expire). Hinta tälle kokonaisuudelle oli 4.25$. Listautumisen jälkeen osakkeita oli yhteensä n. 4.5M kpl (ennen listautumista osakkeita n. 2.6M).  "Underwriter" eli osakeannin järjestelijälle on annettu tämän lisäksi mahdollisuus ostaa 282k osaketta ja 565k warranttia. Tämä voi olla tärkeä yksityiskohda, koska jos underwriter haluaa myydä nämä niin todennäköisesti he nostavat hinnan hetkellisesti korkealle jotta saavat parhaan mahdo...

Tappioputken loppuhuipennus ja analyysi

Kuva
 Maaliskuun tulokset olivat todella synkkiä. Kokonaistappiot 183.14$ jossa välityskulut mukana (treidaustappiot 116.01$). Parhaalla long setupilla tein maaliskuussa yhteensä 22 kauppaa joista 7 voitollista. Osumatarkkuus siis onnettomat 31.82%. Huipennus tappioputkelle tuli 29.3. IGMS osakkeella. Vaikka kyseinen kauppa oli voitollinen niin se lopullisesti sai korvien välin solmuun ja treidaus muuttui kurittomaksi sähläämiseksi pariksi päiväksi. Näinä parina päivänä onnistuin tekemään tappiota 70$ (koko kuukausi 116.01$). IGMS kauppa oli kuitenkin parasta herätystä ja oppia mitä markkinoilta voi saada, joten ajattelin käydä sen läpi. IGMS 29.3.2022 Ostin kyseistä osaketta hintaan 20.40$. Osto oli erinomainen koska premarket high oli tasolla 22.59 ja hinta oli ylittänyt tuo arvon hieman antaen shorttaajille hyvän syyn myydä lyhyeksi. Lyhyeksi myyjät olivat siis pelissä, joten setuppini ns. polttoaine oli ladattu. Aikaisemman päivän viimeisin hinta oli 14.99$ joten se jätti todella mu...

Osaketrakkeri lähes valmis

Kuva
Small cap markkinat ovat olleet hiljaiset ja valitettavasti minulla ei ole setup:ia, joka toimisi tässä markkinatilanteessa. Viimeisen kahden viikon aikana olen tehnyt vain yhden kaupan, joka oli tappiollinen 10.50$.  Keskustelin parin kokeneemman treidaajan kanssa ja tosiaan small cap osakkeet käyttäytyvät hiljaisina aikoina paljon orgaanisemmin. Minun setupit perustuvat isojen pelaajien osakekurssimanipulointiin, jota ei oikeastaan ole tällä hetkellä. Likviditeetti on liian alhainen, jotta ansoja pystyy tekemään. Siispä olen kehittänyt trakkeriä eteenpäin ja nyt sen voisi sanoa olevan lähes valmis toiminnallisuudellaan. Viime viikolla toteutin osakedatan keruun suoraan yhfinance:n API :sta. Kerään kaikista päivän osakkeista minuuttikohtaisen datan ja tämän jälkeen osakekartat tehdään Tradingview Lighweight Financial Charting Library :n avulla. Tämä vapauttaa minut kokonaan kuvien ottamisen osakkeista ja mahdollistaa jatkossa kurssien analysoinnin Pythonilla. Oikeastaan ainoa mitä...

Marraskuun tulokset

 Marraskuu jäi sitten päivää vaille voitolliseksi eli viimeisenä päivänä onnistuin kasaamaan kolmella epäonnistuneella kaupalla 53.70$ dollarin tappion ja siten koko kuukausi 50.46$ tappiolle. Markkinat kääntyivät hiljaiseksi viimeisenä päivänä enkä osannut sopeutua tilanteeseen vaan jatkoin treidaamista vahvan suhdanteen mukaan. Seurauksena kolme tappiota vaikka hienoja shorttipuolen tilanteita tarjottiin. Kokonaisuutena kyseinen viikko meni aikalailla töiden merkeissä ja treidaukseen ei ollut kovin paljoa aikaa. Maanantaina ja perjantaina tein pähkinävoitot (alle 10$) ja tiistaina siis tuo isompi tappio. Joulukuu on perinteisesti ollut hiljaisempi kuukausi markkinoilla ja itsellänikin on työrupeama edessä joten voi olla päivitysten kanssa olla hieman hiljaisempaa. Tehtävälistalle tuli oman small cap indeksin kehitys, jolla pystyisi hieman ennustamaan näitä käänteitä. Jälkikäteen analysoituna tiistain hiljeneminen oli nähtävissä jo maanantaina. Omasta mielestäni kuukausi oli onnis...

Tuloksekas viikko takana

Kuva
 Rikkonainen viikko takana. Torstaina oli jenkkilässä Thanks giving, joten pörssit olivat kiinni. Tiistaina puolestaan Tradezeron ohjelmisto jumiutui kaikilla treidaajilla ja parhaat tilanteet olivat ohi, joten sinä päivänä ei tullut tehtyä yhtään kauppaa. Muutoin viikko oli erinomainen. Kaikki kolme muuta päivää olivat voitollisia ja viikon tulokseksi muodostui +72.71$ kulujen jälkeen. Ennen kuluja voitto oli hieman yli 100$ voitollinen. Kaupoista voitin siis n. 46%. Tuo luku on aika matala, mutta koska olen onnistunut pitämään voittajien reward/risk suhteen n.3/1 niin pääsin selkeästi voitolliseksi. Short squeeze long setup tuottaa edelleen kaikkein eniten. Vain yksi epäonnistunut kauppa. Kyseisessä kaupassa luin tilanteen oikein, mutta liian innostuneena ostin osakkeet liian aikaisin ja stop loss toteutui ennen nousua. Maltilla tuostakin tilanteesta olisi tullut n. 1$/osake voittoa. Aloin keräämään Weakness at support setupista näytteitä tietokannastani ja oikeastaan siitä voin ...

Tappiota ja setuptilastoja

Kuva
Kulunut viikko oli erinomainen oppimismielessä vaikkakin tappiollinen. Lähdin viikkoon ajatuksella, että kokemusta kaupankäynnistä pitää saada. Pyrinkin siten loppuviikkoa kohden tunnistamaan setuppeja sekä ennen kaikkea toimimaan epäröimättä kun tilaisuus tulee. Viikko oli voitollinen ennen kuluja 20.32$, mutta kun kulut otetaan huomioon tappiollinen 98.42$. Onnistumisiksi laskettiin mm. Useita 1$/osake voittoja (aikaisempi ennätys 1$ tuurilla) Uusi ennätys 1.5$/ osake voitto yhdestä kaupasta Short squeeze long setupin ensimmäiset merkittävät voitot joista toinen yli 1$/osake Onnistuneita kaupasta poistumisia tukitasoilla Kehittämistä mm. Laskevan osakkeen uudelleen shorttaus aivan onnetonta (ShortThePop). Olen aivan liian kärsimätön enkä malta odottaa vastustustasolle asti. Yritän weakness at support setuppia aivan liian monessa paikkaa. Pitää nähdä, että nousun jälkeen osake monasti treidaa kanavassa laskun sijaan. Liian monesti poistuin kaupoista liian myöhään odottaen seuraavan tu...

Treidausanalyysi: 100% nousu ja lasku WEJO 18.11.2021

Kuva
Oma treidaukseni perustuu lähinnä support/resistance tasoihin. Tämä onkin toimiva tapa kun osakkeella on lähihistoriassa tasoja (alle 3kk), joiden perusteella voi kaupankäyntinsä ajoittaa.  Jos osake lähtee hurjaan nousuun ei tällaisia tasoja ole tai tasot saattavat olla vaikkapa yli vuoden takaa. Tällöin osakkeen hintakäyttäytymistä ei kannata arvioida tasojen perusteella vaan pitää käyttää trendilinjoja ja teknisen analyysin kuvioita.. Trendilinjojen ja teknisten analyysin kuvioiden käyttäminen puolestaan small cap kaupankäynnissä, jossa tasot ovat tiedossa, voi tuottaa huonoja tuloksia. Minun ongelmani on ollut tällaiset kesken kaupankäyntipäivän tulevat yllättävät nousut, kuten WEJO (VOSO). Pyrin tekemään analyysiä tasojen mukaan olettaen korkea voluumisen uuden huipun on taso, jonka perusteella voi treidata. Näinhän ei ole vaan kyseinen huippu on yksi yhä korkeampien huippujen sarjassa, joka muodostaa trendin. Tämä on tuottanut minulle marraskuussa suurimmat tappiot ja kesti a...

Treidausanalyys JRJC 21.10.2021

Kuva
 Torstaina USAn small cap markkinat sitten muuttuivat kuin kytkintä olisi kääntänyt. Useita osakkeita nousi kymmeniä prosentteja. Valitettavasti en osannut/uskaltanut ottaa näistä koppia. Syynä lienee liian heikko valmistautuminen pörssin avaukseen. Olin aiemmin koodannut trakkeriini lisäosan, joka tallentaa yhtiön työtekijöiden määrän Yahoo Financesta ja jostain syystä se ei toiminutkaan oletetusti. Sain sen sitten viimein toimimaan 30 minuuttia ennen avausta. JRJC yhtiö on kiinalainen talouspalveluita tarjoava yritys, joka on listautunut USAn pörssiin. Yhtiöllä on vain hieman enemmän velkaa kuin omaisuutta ja on ollut tappiollinen ainakin viimeiset neljä vuotta. Yhtiön päiväkurssikehityksestä voidaan nähdä kurssin pudonneen voimakkaasti 13.8.2021. Syynä oli NASDAQ:n ilmoitus, että JRJC ei täytä minimivaatimuksia listautumiselle. Myöhemmin kesällä yhtiö sai jatkoaikaa asioidensa selvittämiseen ja näin ollen alkoi kesän yli kestävä nousutrendi. Päiväkurssikehitys Edellisenä päivänä...

Viikko 41: Hiljaiset osakemarkkinat

Kuva
 Markkinat ovat todella hiljaiset ja setuppiin sopivia tilanteita ei vain yksinkertaisesti ole. Alla erään treiderin tunnelmat. Viime viikolla tein vain yhden kaupan perjantaina, joka oli tappiollinen 1R eli rahassa 12 euroa. Rikoin yhtä sääntöä kaupassa. Tämän huomasin jälkikäteen tilanteen analysoinnissa. Tilanne oli herkullinen olisi onnistuessaan antanut todennäköisesti 1:10 palkkion. All day fader setuppia olen kehittänyt edelleen keräämällä ja analysoimalla dataa. En oikeastaan ole löytänyt kuin yhden fundamentaaliyksityiskohdan, joka tuntuisi korreloivan onnistuneen ADF setupin kanssa. Kuluneen viikon aikana onnistuneita ADF tilanteita oli 10 kpl joten on tärkeätä kehittää tämä setup toimivaksi. Tällä hetkellä long squeeze tilanteita ei vain minun setupille ole. Toki noista 10 ADF tapauksesta vain osa sopii setuppiin ja siten on treidattavissa. Toivottavasti markkinat saavat vauhtia pikapuoliin. Nähdään sitten miten tuo kehittämäni setup toimii käytännössä.