Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2022.

Tappioita ja kehitystyötä

Kuva
 Aloitamme jälleen tutulla otsikolla: Tappioita. Kuluva kuukausi on 82.12$ tappiolla. Tästä summasta noin puolet on kaupankäyntikuluja. Markkinat ovat olleet hyvät ja tilaisuuksia on ollut vaan en ole pystynyt niitä käyttämään hyväksi. Pääpaino on ollut oman osaketrakkerin kehityksessä ja näin ollen setuppien analysointi on jäänyt vähemmälle. Täytyy tunnustaa, että olen aloittanut päivän osakkeiden tarkistuksen vain noin 30 minuuttia ennen markkinoiden alkua. Huono valmistautuminen johtaa huonoihin tuloksiin. Setupit Long setup on toiminut erittäin huonosti joten otin kaupan aloittamisen tarkempaan tarkisteluun. Kaupan aloitus on perustunut pääosin tukitasoon, sekä osakkeen perustietojen analysointiin. Mikäli tukitasolla lasku pysähtyy niin kauppa aloitetaan. Alla esimerkki jossa yksi kynttilä vastaa yhtä minuuttia. Kun markkinat ovat suotuisat niin setup toimii hyvin. Tiettyihin osakkeisiin setup ei näytä toimivan oikeastaan ollenkaan joten kaikki vaikuttavat muuttujat ei ole liene vi

Price action

Kuva
Markkinat ja toimivat setupit Small cap markkinat ovat taas olleet kiitettävän aktiivisia. Energia sektori on erittäin kuuma Ukrainan sodan vuoksi, joten olen aloittanut päivittäisen pörssin seuraamisen. Toimiva long setuppini vaatii lisäkehitystä. Muutaman tappiollisen kaupan tehnyt vain huomatakseni osakkeen tekevän juuri sen liikkeen minkä setup ennusti. Tappio johtuu stop hunt liikkeistä, joita MM tekevät ennen varsinaisen kurssinousun alkua. Pitäisi analysoida datasta onko stop hunt liikkeen jälkeen välitön rentry oikea toimenpide vai pitäisikö odottaa nousun alkua.  Rentry on ongelmallinen koska näitä pieniä stop hunt liikkeitä voi olla useita. Toisaalta voisin selvittää mikä on odotettavissa oleva stop hunt liike ja sijoittaisin stop loss arvon sen alle. Tällöin reward/risk arvo voi olla liian alhainen. Kiinnostavin vaihtoehto lienee kuitenkin entryn sijoittaminen siihen hetkeen kun hintanousu on juuri alkamassa. Tällöin voisi ajatella stop loss arvon olevan kohtuullisen pieni.