Syyskuun tulokset ja takaisin live kauppaan

Syyskuu on ollut USAn small cap markkinoilla todella hiljainen. Viimeisen kahden viikon aikana olen tehnyt vain kolme kauppa, joista kaksi voitollista ja yksi tappiollinen. Yhteensä 12.1R voittoa.

Kokonaisuudessaan syyskuu oli yli 20R voitollinen vaikka tein vain yhdellä setupilla kauppoja. Syyskuussa oli neljä tappiollista kauppaa joissa rikoin setupin sääntöjä kolmella kerralla. Neljäs kauppa oli hyvin pelattu, mutta sillä kertaa vain tappiollinen. Yksikään setup ei toimi 100% todennäköisyydellä.

Loka- ja marraskuu ovat perinteisesti vilkkaampia kuukausia, joten olen päättänyt syyskuun hyvien tulosten perusteella siirtyä käymään kauppaa oikealla rahalla. Tämän yrityksen budjetti on 150$. Riskinä pidän 10$ tasoa. Kaupankäyntikustannukset ovat 1$/trade joten tappiollisessa kaupassa häviän 12$. Toki stop loss tasot eivät yleensä pidä. Stop loss tappiot syyskuun kaupoissa olivat 1.5R keskimäärin, joten näillä perusteilla häviän 17$/kauppa (15$+2$ välityskulut). Syyskuun kauppoja oli yhteensä 8, joten näistä tulee yhteensä 1.6R tappiot välityskustannuksista. Kokonaisuudessaan syyskuu oli kuitenkin reilusti lähes 19R voitollinen, vaikka tilaisuuksia ei ollut monia.

Olen tyytyväinen viimeisen kahden viikon analyyttiseen lähestymistapaan. Setuppi on kehittynyt, saanut uusia hienoisia säätöjä ja kokonaisuudessaan ymmärtämys setupin metapelistä on kehittynyt huomattavasti.

Kävin läpi aikaisempia shortti kauppoja tältä vuodelta ja täytyy kyllä sanoa, että ei niissä paljoa järkeä ollut. Suorastaan kuvotti katsoa niitä. Täysin väärissä kohtaa shorttatuja kauppoja hyvin monia. Toisaalta tämä on hyvä koska se alleviivaa sitä kehitystä, joka on kovalla työllä saavutettu.

Suurin kehittyminen on oikeastaan tapahtunut setup kehittämisessä. Ymmärrän nyt paljon paremmin kehitystyön iteratiivisen luonteen ja sen mihin markkinaosapuolien metapeliin setupin pitää perustua. Tästä on kiittäminen keskusteluita kokeneempien treidaajien kanssa. Erityisesti TradeTheMatrix:n vinkit avasivat ymmärtämystä huomattavasti.

Setupin kehitystyö puolestaan mahdollistaa kurinalaisen kaupankäynnin. Kun tiedät miten setup toimii ja missä tapauksissa setup on rikki niin ei ole halua/tarvetta tehdä kauppaa. Toisaalta setupin ulkopuoliset kaupat eivät enää houkuttele (niin paljoa), koska et ole analysoinut tilannetta. Tiedät vaistonvaraisesti aikaisemmasta historiasta, että tuossa kohtaa monesti hinta esim. lähtee laskemaan mutta koska et ole sitä tarkemmin tilastollisesti analysoinut ei ole halua tehdä kauppaa.

Ensi viikolla tarkkaa, selektiivistä ja prosessin mukaisia kauppoja. Tavoitteena on, että jokaista kauppaa voin jälkikäteen analysoida ja todeta sen olevan hyvä kauppa. Tappio/voitto ei ole tärkeätä vaan prosessin mukainen treidaus.

Wish me luck...



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten huijata kaikkia jatkuvasti eli WW 11.4.2023?

Treidauksen neljäs vuosi alkaa

Joulun alusviikon tulokset