Tuloksekas viikko takana

 Rikkonainen viikko takana. Torstaina oli jenkkilässä Thanks giving, joten pörssit olivat kiinni. Tiistaina puolestaan Tradezeron ohjelmisto jumiutui kaikilla treidaajilla ja parhaat tilanteet olivat ohi, joten sinä päivänä ei tullut tehtyä yhtään kauppaa.

Muutoin viikko oli erinomainen. Kaikki kolme muuta päivää olivat voitollisia ja viikon tulokseksi muodostui +72.71$ kulujen jälkeen. Ennen kuluja voitto oli hieman yli 100$ voitollinen.

Kaupoista voitin siis n. 46%. Tuo luku on aika matala, mutta koska olen onnistunut pitämään voittajien reward/risk suhteen n.3/1 niin pääsin selkeästi voitolliseksi. Short squeeze long setup tuottaa edelleen kaikkein eniten. Vain yksi epäonnistunut kauppa. Kyseisessä kaupassa luin tilanteen oikein, mutta liian innostuneena ostin osakkeet liian aikaisin ja stop loss toteutui ennen nousua. Maltilla tuostakin tilanteesta olisi tullut n. 1$/osake voittoa.

Aloin keräämään Weakness at support setupista näytteitä tietokannastani ja oikeastaan siitä voin kiittää tuon sarakkeen kääntymistä positiiviseksi. Vain yksi voitettu kauppa, mutta se olikin sitten jälleen uusi ennätysvoitto 1.6$/osake. Kaksi muuta kauppaa olivat taas huonoja, mutta onnekseni ymmärsin poistua toisesta kaupasta ajoissa minimaalisin tappioin.

Mielestäni tekninen suorittaminen oli aavistuksen parempaa kuin viime viikolla. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tilanteiden luku on ollut kohdallaan. Oikealla asenteella ja paremmalla teknisellä suorittamisella olisi ollut tämän viikon voittoprosentti n. 70%. Todella paljon siis vaikuttaa korvien välin viileyden pitäminen tasaisena, sekä ihan myyntien ja ostojen käytännön suorittaminen.

Arvostamani treidaaja twiittasi viikolla osuvasti tämän hetkiseen tilanteeseeni liittyen


Kuukaudesta on kaksi päivää jäljellä. Olen marraskuuta tappiolla 5.70$, joten jos onnistun ensi viikolla niin ehkäpä ensimmäinen voitollinen kuukausi kaikkien kulujen jälkeen kasassa. Jos näin ei käy niin sitten se tulee myöhemmin. Mitään paineita tai muutoksia en tämän tavoitteen kanssa tule tekemään.

Trading is the Hardest Way to Make the Easiest Money.









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten huijata kaikkia jatkuvasti eli WW 11.4.2023?

Treidauksen neljäs vuosi alkaa

Joulun alusviikon tulokset