Viikon 51 treidaukset: Hieman valoa tunnelin päässä

Viikon 51 treidaukset 

Viikolla 51 tein neljä kauppaa. Keskiviikkona yhden kaupan ja torstaina kolme kauppaa. 

Osakekauppani on muuttanut muotoaan oman setupin odotteluksi ja näin ollen osakekauppojen määrä on laskenut useista kymmenistä vain muutamiin viikossa. Tämä on oikea suunta.

Neljästä kaupasta kolmessa onnistuin hyvin ajoittamaan kaupan aloituksen eli setupin avulla onnistun löytämään huippukohdan jossa myydä lyhyeksi. Valitettavasti en ole onnistunut kaupan lopetuksessa ollenkaan hyvin. 

Yksi kauppa kääntyi voitollisesta tappiolliseksi ja oikeastaan vastasi viikon isoimmasta tappiosta. Tämän jälkeen päätin ettei yksikään voitollinen kauppa pääty tappiolle vaan otan ainakin pienen voiton pois. Torstai päivä olikin sitten lievästi voitollinen kun en hyväksynyt tappiota kaupasta.

Kokonaisuutena viikko päättyi 25.27$ tappiolle. Tämä oli mielestäni kuitenkin hyvä saavutus. Itseluottamus kasvoi kun kerta toisensa jälkeen osasin ajoittaa myynnit huippuihin. Vain yhden kerran epäonnistuin ja siinäkin tiesin heti missä olin tehnyt virheen. Kunhan saan takaisin ostot kuntoon niin pitäisi kassan alkaa kasvaa (kuinkahan monta kertaa olen näin todennut yli vuoden treidauskokemuksella).

Tarkempi analyysi

Kauppa 1: SIOX 16.12.2020

Trading SIOX 16.12.2020

Ensimmäsessä kaupassa onnistuin hyvin ajoittamaan oston huippuun. En osannut kuitenkaan ennustaa tuota uutta squeezea (eli shortit hiillostetaan ulos positiostaan). Toki tuo uusi squeeze lähti tukitasolta. Miten voi erottaa kaksi tapausta toisistaan? Lyhyt aikainen pullback laskutrendissä vai uusi squeeze uuteen huippuun?

Selvää tässä tapauksessa on kuitenkin se että on virheellistä pitää osake tappioon asti. Koska jos osake nousee yli minun lyhyeksi myynnin, kuten tässä tapauksessa, niin on toki ilmiselvää että minun lyhyeksi myynti on manipulaattorien tähtäimessä. Sitä ei kannata jäädä tyhmänä odottamaan vaan poistua kaupasta vaikka pienellä voitolla ja myydä lyhyeksi uudelleen uudessa likvidaatiopisteessä, joka tässä tapauksessa oli juuri tuo 4.10$ (ja jossa minä hölmö poistuin kaupasta).




Kaupat 2,3 ja 4: EOLS 17.12.2020

Trading EOLS 17.12.2020

Aiemmasta kaupasta viisastuneena olin päättänyt etten katso voitollisen kaupan muuttumista tappiolliseksi. Shortti 1 lähti support tasolta taipumaan ylöspäin joten päätin poistua kaupasta voitollisena. Odotin tässä tason 4.50$ murtumista, mutta sitä ei tapahtunut vaan sen sijaan osake lähti nousuun. Minulla on osakeen käyttäytyminen nauhoitettuna. Pitää uudelleen katsoa time&sales käyttäytyminen tuossa pisteessä josko sieltä löytyisi jotain vihiä miten tämä uudelleen squeeze eroaa pienestä pullpackistä.

Shortti 2 oli virhe. Voluumin lisäys tuossa kohdassa oli merkittävä, mutta toinen elementti eli hintapiikki puuttui. Tämän lisäksi manipulaattoreiden ilmiselvä kohde oli aikaisemman hintapiikin lyhyeksimyyjät joten on aika selvää että osake jatkaa nousuaan yli aiemman huipun. Luonnollinen seuraava huippu osuu juurikin tuon 5$ päälle. Tämäkin on hyvin luonnollista koska tällöin manipulaattorit saavat mukaan breakout long treidaajat, jotka kuvittelevat että osake lähtee huimaan nousuun 5$ tason murruttua. Ei lähde todellakaan.

Poistuin shortista 2 tuolla huippukohdalla koska epäilin että tässä saattaa olla todellinen breakout ja kurssikehitys jatkaa ylöspäin. Minuutin päästä olin kuitenkin aika varma käyttäytymisen perusteella, että tässä on huippulikvidaatiopiste. Myin heti lyhyeksi enkä ollut väärässä. Kaupasta poistuminen tällä kertaa liian aikaisin koska olin päättänyt että en odota että voitollinen kauppa päättyy tappiolliseksi.

Nyt pitää tosiaan analysoida noiden tilanteiden erot. Uusi squeeze vai pullback ja laskun jatkuminen? Sen kun saan itselleni selvitettyä niin edellytykset voitolliseen kaupankäyntiin ovat olemassa.

Aika hienolta tuntuu nyt. :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten huijata kaikkia jatkuvasti eli WW 11.4.2023?

Treidauksen neljäs vuosi alkaa

Joulun alusviikon tulokset