Ensimmäinen voitollinen kuukausi

Tammikuu jää historiaan ensimmäisenä voitollisena kuukautena!

Toki kävin kauppaa vain yhden viikon (ja yhden päivän). Voitolla määrällä ei vielä ihan hirveästi pääse kehuskelemaan. Voittoa tuli 2.12$ kulujen jälkeen.   :)

Kuluneeseen viikkoon kertyi viisi kauppaa, joista kolme tappiollista, yksi hyvä voitollinen ja yksi lievästi voitollinen. Jälleen kerran huomataan, että Risk/Reward suhde kun on kohdallaan niin tulosta voi tehdä pienemmällä voittoprosentilla. Voitot tulivat kehittämälläni long setupilla ja voitot hävittiin muilla setupeilla joista en ole tehnyt riittäviä analyyseja.

Pörssi on ollut todella hiljainen alkuvuoden ja olenkin suosiolla käyttänyt aikaani opiskeluun ja ohjelmiston kehitykseen.

Ohjelmaan lisäsin osakekarttojen selausominaisuuden, joka tuntuu tosi kätevältä. Voin selata osakekarttoja läpi nopeasti ja lisätä kiinnostavia clipboard-listalle. Osakkeita tietokannassa on jo yli 1100, joten niiden selaamiseen tarvitaan nopeutta. Clipboard listaa pitäisi muokata sisältämään useita eri listoja. Näin voisin tallentaa jokaiselle setupille oman listansa ja kerätä dataa reaaliaikaisesti.

Setup kehityksessä aloitin "ShortThePop"-setupin kehityksen. Tällä setupilla pyrin löytämään mahdollisimman riskittömän kohdan osallistua osakkeen laskusuuntaan. Perusidea on jo selvillä ja parametreistä aika hyvä käsitys.

Seuraavaksi pitäisi tehdä raaka työ ja käydä nuo 1100 osaketta läpi etsien ne tapaukset missä kyseinen setup toimii. Näistä pyrin sitten päättelemään yhteiset tekijät ja muodostamaan säännöt setupille

Tämän jälkeen pitää tehdä lisää raakaa työtä ja käydä uudelleen läpi kaikki 1100 osaketta. Testata setup myös niihin tapauksiin, joissa se ei toiminut ja laskea onnistumisprosentti samalla iteratiivisesti setupin sääntöjä muuttaen.

Iltalukemiseksi hankin kirjan teknisen analyysin menetelmistä.

Taukoa treidaukseen tuli joulun aikoihin n. puolitoista kuukautta. Työssä oli hyvin kiireistä ja sitten vielä sain koronan (tietysti joulun välipäivinä).

Pyrin päivittämään blogia viikoittain jälleen kun kaupankäynti kiihtyy.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten huijata kaikkia jatkuvasti eli WW 11.4.2023?

Treidauksen neljäs vuosi alkaa

Joulun alusviikon tulokset