Tekstit

Tappioita ja kehitystyötä

Kuva
 Aloitamme jälleen tutulla otsikolla: Tappioita. Kuluva kuukausi on 82.12$ tappiolla. Tästä summasta noin puolet on kaupankäyntikuluja. Markkinat ovat olleet hyvät ja tilaisuuksia on ollut vaan en ole pystynyt niitä käyttämään hyväksi. Pääpaino on ollut oman osaketrakkerin kehityksessä ja näin ollen setuppien analysointi on jäänyt vähemmälle. Täytyy tunnustaa, että olen aloittanut päivän osakkeiden tarkistuksen vain noin 30 minuuttia ennen markkinoiden alkua. Huono valmistautuminen johtaa huonoihin tuloksiin. Setupit Long setup on toiminut erittäin huonosti joten otin kaupan aloittamisen tarkempaan tarkisteluun. Kaupan aloitus on perustunut pääosin tukitasoon, sekä osakkeen perustietojen analysointiin. Mikäli tukitasolla lasku pysähtyy niin kauppa aloitetaan. Alla esimerkki jossa yksi kynttilä vastaa yhtä minuuttia. Kun markkinat ovat suotuisat niin setup toimii hyvin. Tiettyihin osakkeisiin setup ei näytä toimivan oikeastaan ollenkaan joten kaikki vaikuttavat muuttujat ei ole lien...

Price action

Kuva
Markkinat ja toimivat setupit Small cap markkinat ovat taas olleet kiitettävän aktiivisia. Energia sektori on erittäin kuuma Ukrainan sodan vuoksi, joten olen aloittanut päivittäisen pörssin seuraamisen. Toimiva long setuppini vaatii lisäkehitystä. Muutaman tappiollisen kaupan tehnyt vain huomatakseni osakkeen tekevän juuri sen liikkeen minkä setup ennusti. Tappio johtuu stop hunt liikkeistä, joita MM tekevät ennen varsinaisen kurssinousun alkua. Pitäisi analysoida datasta onko stop hunt liikkeen jälkeen välitön rentry oikea toimenpide vai pitäisikö odottaa nousun alkua.  Rentry on ongelmallinen koska näitä pieniä stop hunt liikkeitä voi olla useita. Toisaalta voisin selvittää mikä on odotettavissa oleva stop hunt liike ja sijoittaisin stop loss arvon sen alle. Tällöin reward/risk arvo voi olla liian alhainen. Kiinnostavin vaihtoehto lienee kuitenkin entryn sijoittaminen siihen hetkeen kun hintanousu on juuri alkamassa. Tällöin voisi ajatella stop loss arvon olevan kohtuullisen pie...

Osaketrakkeri lähes valmis

Kuva
Small cap markkinat ovat olleet hiljaiset ja valitettavasti minulla ei ole setup:ia, joka toimisi tässä markkinatilanteessa. Viimeisen kahden viikon aikana olen tehnyt vain yhden kaupan, joka oli tappiollinen 10.50$.  Keskustelin parin kokeneemman treidaajan kanssa ja tosiaan small cap osakkeet käyttäytyvät hiljaisina aikoina paljon orgaanisemmin. Minun setupit perustuvat isojen pelaajien osakekurssimanipulointiin, jota ei oikeastaan ole tällä hetkellä. Likviditeetti on liian alhainen, jotta ansoja pystyy tekemään. Siispä olen kehittänyt trakkeriä eteenpäin ja nyt sen voisi sanoa olevan lähes valmis toiminnallisuudellaan. Viime viikolla toteutin osakedatan keruun suoraan yhfinance:n API :sta. Kerään kaikista päivän osakkeista minuuttikohtaisen datan ja tämän jälkeen osakekartat tehdään Tradingview Lighweight Financial Charting Library :n avulla. Tämä vapauttaa minut kokonaan kuvien ottamisen osakkeista ja mahdollistaa jatkossa kurssien analysoinnin Pythonilla. Oikeastaan ainoa mitä...

Ensimmäinen voitollinen kuukausi

Kuva
Tammikuu jää historiaan ensimmäisenä voitollisena kuukautena! Toki kävin kauppaa vain yhden viikon (ja yhden päivän). Voitolla määrällä ei vielä ihan hirveästi pääse kehuskelemaan. Voittoa tuli 2.12$ kulujen jälkeen.   :) Kuluneeseen viikkoon kertyi viisi kauppaa, joista kolme tappiollista, yksi hyvä voitollinen ja yksi lievästi voitollinen. Jälleen kerran huomataan, että Risk/Reward suhde kun on kohdallaan niin tulosta voi tehdä pienemmällä voittoprosentilla. Voitot tulivat kehittämälläni long setupilla ja voitot hävittiin muilla setupeilla joista en ole tehnyt riittäviä analyyseja. Pörssi on ollut todella hiljainen alkuvuoden ja olenkin suosiolla käyttänyt aikaani opiskeluun ja ohjelmiston kehitykseen. Ohjelmaan lisäsin osakekarttojen selausominaisuuden, joka tuntuu tosi kätevältä. Voin selata osakekarttoja läpi nopeasti ja lisätä kiinnostavia clipboard-listalle. Osakkeita tietokannassa on jo yli 1100, joten niiden selaamiseen tarvitaan nopeutta. Clipboard listaa pitäisi muo...

Marraskuun tulokset

 Marraskuu jäi sitten päivää vaille voitolliseksi eli viimeisenä päivänä onnistuin kasaamaan kolmella epäonnistuneella kaupalla 53.70$ dollarin tappion ja siten koko kuukausi 50.46$ tappiolle. Markkinat kääntyivät hiljaiseksi viimeisenä päivänä enkä osannut sopeutua tilanteeseen vaan jatkoin treidaamista vahvan suhdanteen mukaan. Seurauksena kolme tappiota vaikka hienoja shorttipuolen tilanteita tarjottiin. Kokonaisuutena kyseinen viikko meni aikalailla töiden merkeissä ja treidaukseen ei ollut kovin paljoa aikaa. Maanantaina ja perjantaina tein pähkinävoitot (alle 10$) ja tiistaina siis tuo isompi tappio. Joulukuu on perinteisesti ollut hiljaisempi kuukausi markkinoilla ja itsellänikin on työrupeama edessä joten voi olla päivitysten kanssa olla hieman hiljaisempaa. Tehtävälistalle tuli oman small cap indeksin kehitys, jolla pystyisi hieman ennustamaan näitä käänteitä. Jälkikäteen analysoituna tiistain hiljeneminen oli nähtävissä jo maanantaina. Omasta mielestäni kuukausi oli onnis...

Tuloksekas viikko takana

Kuva
 Rikkonainen viikko takana. Torstaina oli jenkkilässä Thanks giving, joten pörssit olivat kiinni. Tiistaina puolestaan Tradezeron ohjelmisto jumiutui kaikilla treidaajilla ja parhaat tilanteet olivat ohi, joten sinä päivänä ei tullut tehtyä yhtään kauppaa. Muutoin viikko oli erinomainen. Kaikki kolme muuta päivää olivat voitollisia ja viikon tulokseksi muodostui +72.71$ kulujen jälkeen. Ennen kuluja voitto oli hieman yli 100$ voitollinen. Kaupoista voitin siis n. 46%. Tuo luku on aika matala, mutta koska olen onnistunut pitämään voittajien reward/risk suhteen n.3/1 niin pääsin selkeästi voitolliseksi. Short squeeze long setup tuottaa edelleen kaikkein eniten. Vain yksi epäonnistunut kauppa. Kyseisessä kaupassa luin tilanteen oikein, mutta liian innostuneena ostin osakkeet liian aikaisin ja stop loss toteutui ennen nousua. Maltilla tuostakin tilanteesta olisi tullut n. 1$/osake voittoa. Aloin keräämään Weakness at support setupista näytteitä tietokannastani ja oikeastaan siitä voin ...

Tappiota ja setuptilastoja

Kuva
Kulunut viikko oli erinomainen oppimismielessä vaikkakin tappiollinen. Lähdin viikkoon ajatuksella, että kokemusta kaupankäynnistä pitää saada. Pyrinkin siten loppuviikkoa kohden tunnistamaan setuppeja sekä ennen kaikkea toimimaan epäröimättä kun tilaisuus tulee. Viikko oli voitollinen ennen kuluja 20.32$, mutta kun kulut otetaan huomioon tappiollinen 98.42$. Onnistumisiksi laskettiin mm. Useita 1$/osake voittoja (aikaisempi ennätys 1$ tuurilla) Uusi ennätys 1.5$/ osake voitto yhdestä kaupasta Short squeeze long setupin ensimmäiset merkittävät voitot joista toinen yli 1$/osake Onnistuneita kaupasta poistumisia tukitasoilla Kehittämistä mm. Laskevan osakkeen uudelleen shorttaus aivan onnetonta (ShortThePop). Olen aivan liian kärsimätön enkä malta odottaa vastustustasolle asti. Yritän weakness at support setuppia aivan liian monessa paikkaa. Pitää nähdä, että nousun jälkeen osake monasti treidaa kanavassa laskun sijaan. Liian monesti poistuin kaupoista liian myöhään odottaen seuraavan tu...